Essi ja nauru
Essi kiinnostui naurujoogasta vuonna 2001, nähtyään intialaisisista naururyhmistä kertovan dokumentin Suomen televisiosta. Vuonna 2003, 8,5 vuotta sitten Essi toi ja aloitti naurujoogan Suomessa.
Jo aikaisemmin 19-vuotiaana näyttelijä Marja Korhosen ilmaisukursseilla hän oli kiinnostunut naurun voimasta ja siitä miten nauru yhdistää eri ikäisiä ihmisiä ja mahdollistaa yhteisen ilon ja hauskanpidon. Noista kursseista jäi siemen itämään, kunnes...
...Essi näki vielä toisenkin dokumentin naurujoogasta 2003, jossa kerrottiin Intiassa toimivasta lääkäri Madan Katariasta, Essi ryhtyi etsimään lisää tietoa asiasta ja pian hän jo olikin ensimmäisessä koulutuksessaan Tukholmassa. Heti palattuaan Essi perusti Suomen ensimmäisen naururyhmän silloiselle kotipaikkakunnalleen Karjalohjalle ja nopeasti ryhmiä syntyi ympäri Etelä-Suomea ja ohjauksesta tuli täysipäiväistä työtä. Naurujooga alkoi näin saada julkisuutta Suomessa ja tätä kautta myös yritysmaailma löysi Essin.

Vuoden 2003 joulukuussa Essi kävi lisäksi opettajakoulutuksen Mumbaissa Intiassa Madan Katarian (kuvassa) kotikaupungissa. Näin hän pääsi naurujoogan synnyinseuduille tutustumaan aiemmin televisiossa näkemiinsä maailman ensimmäisiin naururyhmiin.
Naurujoogan suosion myötä Essi aloitti ensimmäisten ohjaajien kouluttamisen 2004.
Virittäydy naurun taajuudelle Essin kanssa kuuntele tästä!
Amerikalaisen Ph.D, Annette Goodheartin johdolla Essi syvensi tietouttaan ja ymmärrystä naurusta opiskellen nauruvalmennusta useaan otteeseen Tukholmassa ja Kööpenhaminassa vuosina 2005-2007.
Nyt jo satoja ryhmiä ohjanneena ja kysyttynä luennoitsijana Essi edelleen kouluttaa ympäri Suomea sekä pyörittää myös kurssi- kokous- ja koulutuskeskus Ilontilaa Tampereella.
Naurun voima on ruokkinut Essin luovuutta. Tulossa on mm. uusina tuotteina naurujooga-DVD levy +ohjevihko sekä Naurubingo ja siitä ohjaajakoulutus.
|